Poikkeuksia Helpdeskin aukioloajoissa keväällä
Tulevina kuukausina Helpdeskin palveluajoissa on muutamia muutoksia.
Tulevina kuukausina Helpdeskin palveluajoissa on muutamia muutoksia.
Mitä enemmän hankintapäättäjällä on käytettävissään tietoa hankintapäätösten taustalla, sitä todennäköisimmin hankinta tulee onnistumaan.
Selvitimme vuoden 2022 lopulla asiakkaidemme mielipiteitä Noventian työkaluista ja palveluista. Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin samanlaisena jo toisena vuonna perättäin.
Ketterä hankinta edellyttää tehokasta viestintää eri liiketoimintojen välillä. Samalla sen onnistuminen vaatii enemmän luottamusta ja avoimuutta toimittajien ja hankinnan välillä.
Uuden toimittajaportaalin myötä tarjolle tulee modernin käyttöliittymän lisäksi monia hyviä ominaisuuksia.
Hankinnassa käytetään usein eri toiminnanohjausjärjestelmiä ja työkaluja. Miten varmistetaan, että ne kaikki toimivat hyvin yhdessä?
Oletko saamassa uuden työkaverin? Voit rohkeasti kääntyä puoleemme – Noventia-tiimi auttaa ilomielin sinua perehdyttämisessä.
Noventia oli mukana näytteilleasettajana Logyn Hankintapäivillä 2022. Tapahtumassa kuultiin alan uusimmista suuntauksista ja trendeistä.
Hankinnan hoidettavana on tänä päivänä kasvava määrä tehtäviä. Mikä on hankinnan rooli ja avain menestykseen muuttuvassa maailmassa?
Tehottomuus sopimustenhallinnassa voi vaikuttaa koko hankintaosaston lisäksi joskus jopa koko yritykseen.