Poikkeuksia Helpdeskin aukioloajoissa kesällä
Kesäkuun aikana Helpdeskin palveluajoissa on pieniä muutoksia.
Kesäkuun aikana Helpdeskin palveluajoissa on pieniä muutoksia.
Tule keskustelemaan kanssamme ajankohtaisista aiheista ja hankinnan sähköisistä työkaluista. Osallistu samalla kilpailuun!
Tuoko kevät kiirettä? Olemme mielellämme avuksi erilaisissa hankintaan liittyvissä kysymyksissä ja tehtävissä.
Tulevina kuukausina Helpdeskin palveluajoissa on muutamia muutoksia.
Mitä enemmän hankintapäättäjällä on käytettävissään tietoa hankintapäätösten taustalla, sitä todennäköisimmin hankinta tulee onnistumaan.
Selvitimme vuoden 2022 lopulla asiakkaidemme mielipiteitä Noventian työkaluista ja palveluista. Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin samanlaisena jo toisena vuonna perättäin.
Ketterä hankinta edellyttää tehokasta viestintää eri liiketoimintojen välillä. Samalla sen onnistuminen vaatii enemmän luottamusta ja avoimuutta toimittajien ja hankinnan välillä.
Uuden toimittajaportaalin myötä tarjolle tulee modernin käyttöliittymän lisäksi monia hyviä ominaisuuksia.
Hankinnassa käytetään usein eri toiminnanohjausjärjestelmiä ja työkaluja. Miten varmistetaan, että ne kaikki toimivat hyvin yhdessä?
Oletko saamassa uuden työkaverin? Voit rohkeasti kääntyä puoleemme – Noventia-tiimi auttaa ilomielin sinua perehdyttämisessä.
Noventia oli mukana näytteilleasettajana Logyn Hankintapäivillä 2022. Tapahtumassa kuultiin alan uusimmista suuntauksista ja trendeistä.